29.1.12

Talvi parhaimmillaan



Aamulla oli ihana herätä verhojen takaa kajastavaan auringonvaloon. Taivaalta satoi jäähileitä ja puita peitti kimalteleva kuura. Talvikin voi kyllä olla henkeäsalpaavan kaunis!

It was lovely to wake up and see sun shining through the curtains this morning. The air was filled with "ice glitter" and trees were covered with frost. Winter can truly be breathtakingly beautiful!

28.1.12

Mihin ihminen raidoistaan pääsisi?



Oli kiva päivä tänään! Sisko tuli Savon syvämmestä käymään pitkästä aikaa ja tänään suunnattiin sitten koko konkkaronkka kaupoille suureen cityyn. Olen yleensä melkoisen toivoton tapaus mitä omien vaatteiden ostamiseen tulee, poikaselle löydän kyllä vaikka ja mitä.. Tänään kuitenkin lykästi, vieläpä niinkin pian kuin toisessa kaupassa johon eksyttiin, eikä siinä sadannessa niin kuin useimmiten. Kokonaissaaliimme oli siis äidille  tuo raitamekko, pojalle farkut ja isille tietokonepeli. Tasapeli, eikö vaan?

Loppuun vielä päivän mietelause: miksei karkin syöntiä voi koskaan lopettaa ennen kuin olo on karmea tai pussi syöty tyhjäksi!?

We had a nice day today. My sister came over for the weekend and we all headed to Helsinki to do some shopping. Usually I suck big time when it comes to shopping for clothes to myself, for the little man I find stuff very easily. But today my luck changed and I managed to find a very cute dress. Other things we got were new jeans for our little cutie and a computer game for daddy. Fair play, huh?

To the end a thought of the day: why don't we (I myself..) stop eating candy before we start feeling sick or before the bag is empty!?

26.1.12

Viisi suosikeistani

Image source
Sain viime viikolla Musta peltikatto- blogista tunnustuksen ja ihania kehuja kaupan päälle. Kylläpä lämmitti mieltä näin pakkasten keskellä ja varsinkin parin huonon päivän jälkeen, kiitos vielä kerran! 

Tällä kertaa parannan tapani ja laitan tämän tunnustuksen eteenpäin. Tarkoituksena on heittää pallo 5 isnpiroivalle blogille, joissa on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa. Ottakaahan koppi, seuraavat ihanaiset:


Nanainen piirtää ajatuksistaan valloittavia kuvia ja sen lisäksi juttukin luistaa tällä bloggaajalla hersyvällä omalla tyylillä. Hyppää siis ihmeessä Nanaisen matkaan suklaativuorille!

Huikean Dooda verbaalitaituruus kiss my blog:issa on aivan omaa luokkaansa. Kyseisellä rouvalla on todellakin silmää sisustamiselle ja tekstit ovat takuuvarmasti hauskaa luettavaa. Varaudu siis räkänaururoiskeisiin näytölläsi, jos aiot täällä vierailla!

Riemuja-blogissa Enni bloggailee todella kauniista kodistaan ja jakaa ihania paloja arjestaan pienten lasten kanssa. Varsinkin kirpparilöydöistä ja kirkkaista väreistä kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti klikkailla itsensä tähän blogiin!

Kikin blogissa Pikku-Okon elämää pääosassa on hurmaava pikkumies Okko, kuten nimestä saattaa arvatakin. Kiki kirjoittaa elämänmakuisesti ja hauskasti monista erilaisista aiheista ja blogin kuvat ovat aina todella kauniita! 

Krissen jutut saavat usein hymyn huulille! Tässä blogissa kerrotaan arjesta lasten ja koirien kanssa mukaansatempaavalla tyylillä ja turhia kaunistelematta. Lisäksi paljon plussaa hienoista kuvista!


Ps. Yhden naisen päiväpeittohaasteeni ei etene kovin vahvasti. Saldo neljän päivän jälkeen on hävettävät 1.5/14. Puolikas piste siitä, että päiväpeitto oli yhtenä päivänä sentään nostettu sängyn päälle pois imurin tieltä, mutta sitä ei oltu laitettu kunnolla. Voi kökkö. Pitänee yrittää petrata! :D

I got a nice recognition from the fabulous Musta peltikatto- blog. The task that came with it was to send it forward to 5 inspiring blogs that have less than 200 registered followers.

Oh and my one woman's bed cover challenge isn't going too well. My score after four days is embarrassing 1.5/14. Half point of getting the cover on the bed out of the way of the vacuum cleaner, but not putting it on properly. Oh boy. I guess I have to try to improve a bit!

22.1.12

Kulissien takaa



Superhyvän Weekdaycarnival- blogin Riikka kyseli joku aika sitten kuvia blogikotien todellisesta arjesta. Idea oli mielestäni huikea. Kauniiden ja siistien kotien katselu on toki mukavinta, mutta on jotenkin huojentavaa tajuta, että siellä kaikkien kauniiden tavaroiden keskellä eletään kuitenkin normaalia arkea - sotkuineen kaikkineen. Minulla jotenkin vain jäi se kuvien lähettäminen tuonne aikanaan, vaikka matskua olisi kyllä ollut. Tässä siis vähän jälkijunassa pala karua arkitodellisuutta meiltä. Halusin ihan vain varmistaa, ettei kukaan vaan erehdy kadehtimaan meidän kodin siisteyttä tämän blogin perusteella. Ei nimittäin kannata, koska totuus on aina silloin tällöin jotain ylläolevan kaltaista.

Kuvat ovat vain meidän makkarista, koska se tässä huushollissa se murheenkryyni on. Varsinkin nyt, kun au pairin tulon myötä siirrettiin myös tietokonepöytä tilpehööreineen näihin valmiiksi jo vähäisiin neliöihin. Entäpä sitten tuo päiväpeitto. Olen suorastaan luvattoman laiska sängynpetaaja. Näistä kuvista järkyttyneenä aloitankin yhden naisen haasteen: seuraavat kaksi viikkoa tsemppaan päiväpeiton kanssa. Lupaan lopuksi raportoida, miten tämän mission impossiblen kanssa kävi! Mukaan saa kyllä liittyä, jos tunsi piston sydämessään. Lähetä vaikka kuvia edistymisestäsi näiden parin viikon aikana.:)

Lohduttaudun aina välillä ajattelemalla sitä tutkimusta, jonka mukaan pölypunkit frendeineen viihtyvät sängyssä erittäin hyvin, jos se heti heräämisen jälkeen pedataan tiukasti. Siellä lämmössä ja kosteudessa on kai mukava temmeltää.

Some time ago Riikka from the fabulous Weekdaycarnival blog asked other bloggers to send reality pictures of their homes. I thought the idea was awesome. It is of course nice to see pictures of tidy and beautiful homes, but it is somehow relieving to realize that people live normal lives even when surrounded with just beautiful stuff and that they too have messy homes sometimes. I thought of sending pictures to that "reality blog" as well, but somehow I just forgot about it - even though I'd have had a lot of material to send. So here it is: a piece of the harsh reality from our home. I just wanted to make sure that no one mistakenly envies the tidiness of our home judged by the pictures I usually post. Don't waste your energy on that because sometimes the truth is a lot like in the pictures above.

The pictures are just from our bedroom because that is the worst part here. Especially now that the au pair is here and we had to move the computer and all that stuff to our already stuffed up small bedroom. What about the bed cover then.. I'm illicitly lazy when it comes to making our bed. Shocked by these pictures I'll start a one woman's challenge: during the next two weeks I'll try to improve my habits of making the bed. I'll tell you in the end how it went. And you're welcome to join, if you're as lazy as I am!

19.1.12

Aina ei voi voittaa

Hyvän mielen kuva pahan mielen tekstiin. Poikasen ensikosketus lumen kanssa! - Our baby's first time in the snow!

Varoitus niille, joiden mielestä blogit ovat vain iloisista asioista raportointia varten:
skippaa tämä teksti.

Onhan niitä, huonompia ja parempia päiviä. Tänään oli yksi niistä huonommista. Heti aamusta alkoi mennä mönkään: nukuin pommiin. Ollessani jo valmiiksi vähän jäljessä aikataulusta, ei ollut mitenkään mieltäylentävää huomata, että yöllä oli satanut rutkasti lunta. Enkä tietenkään ollut vieläkään muistanut ostaa lumiharjaa, joten jouduin kauhomaan pysäköintikiekolla naamani kokoisen kolon tuulilasia peittävään lumikekoon ja lähtemään liikkeelle. Juu, varsinainen liikenneturvallisuuden malliesimerkki, tiedän. 

Lumisade olikin sitten taas säikäyttänyt moiseen tottumattomat suomalaiset ja meno motarilla oli sen mukaista. Kyllä me välillä taidettiin kolmeakymppiä hurjastella. Tarpeetonta varmaan kertoa, että myöhästyin siis töistä. Lieventävä asianhaara olkoon vaikka se, ettei moni muukaan ollut tänään ajoissa.

Aamun kiireessä parkkeerasin autoni ensimmäiseen paikkaan, jossa näkyi olevan vapaata. Tottakai se oli se joutomaapläntti, jonka auraus on prioriteettilistalla noin viimeisenä. Vaikka siis olin töistä lähtiessäni varustautunut jopa ihkauudella lumiharjalla, oli tiedossa lisää vastoinkäymisiä. Ensinnäkin, harjan sijasta kola olisi ollut kova sana auton esiinkaivamisessa. Mutta oli harjakin silti sata kertaa parempi kuin se turkasen kiekko. Arkeologisia kaivauksiani seurasi auton sammuminen noin 16 kertaa, kun yritin päästä puolen metrin hangesta parkkipaikalta tielle. Sitten olikin taas ohjelmassa lisää ruuhkassa töröttämistä. 

Talvi+yksityisautoilu+pk-seutu=yksinkertaisesti hanurista. Alunperin olin suunnitellutkin kulkevani bussilla töissä, mutta koska tankissa on ollut vielä bensaa, mukavuudenhalu on voittanut tähän mennessä. Nyt touhu alkaa kuitenkin olla niin kaukana mukavasta, että siirryn suosiolla bussin kuljetettavaksi. 

Kotipuoleen lopulta päästyäni yritin vielä vääntää jotain vähän uutta ja erilaista ruuaksi. Vieraan ihmisen tulo ruokapöytäämme on nähkääs aiheuttanut ruokalistapaineita. Kyllä omalle miekkoselle kehtaa niitä samoja pöperöitä tarjota aina vaan, mutta ei kyllä muille. No, arvatkaa vain, miten mun kokkailuyrityksen kanssa kävi. Itse kyllä tykkäsin, mutta kaksi muuta ei. Toisen mielestä ruuat ei kuulemma sopineet yhteen ja toiselle kastikkeen pippurit oli liian tulisia. Just. Keksi ite parempi, mulle riitti.

Loppuun vielä, että tiedän kyllä maailman olevan pullollaan todellisia ongelmia, eikä näistä ehkä yksikään ollut sellainen. Liian monta pientä vastoinkäymistä on vain joskus liikaa.

I had a bad day today, everything went wrong straight from the time I got up (late). I'm too frustrated now to concentrate on translating the whole thing but I can promise you that text is nothing you'd feel bad for not understanding. I'll translate the next one again, hopefully I have something a lot more positive to tell that time!:)


16.1.12

Omatekoinen opaste


Vihdoin sain valmiiksi yhden ikuisuusprojekteistani: pipariukkelit vessan oveen. Kyllä meillä on tähänkin asti ollut ihan unisex-vessa, eikä sitä siis tarvitse tällä plakaatilla erikseen kertoa. Tarpeilleen ovat olleet ja tulevat myös olemaan tervetulleita kummankin sukupuolen edustajat. Ongelma oli ihan muualla. Eikä se oikeastaan edes mikään todellinen ongelma ollut, olipahan vain hyvä tekosyy noiden väsäämiselle.

Nimittäin, meidän eteisessä on vierekkäin kaksi samanlaista ovea. Toinen vie toilettiin ja toinen rappukäytävään. Useamman kerran joku ensimmäistä kertaa vieraileva on arponut ovien välillä, että kummastakos sitä nyt pääseekään vessaan. Kerran päähäni sitten iski kauhuskenaario: entä jos vaikka joku yövieras horteissaan toikkaroikin asioilleen käytävän puolelle? Tämä hyvin todennäköinen tapahtuma oli ilman muuta pyrittävä estämään.

Ihan mitä tahansa wc-ankkaa en tahtonut oveeni ripustaa, joten jätin asian hautumaan. Sitten keskellä kuuminta elokuuta sen keksin: piparimuotteja niiden olla pitää! Vaan kappas, ei ollut oikein kyseisten tuotteiden sesonki päällä. Kiersin kaikki mahdolliset ja mahdottomat kaupat. Hulluna varmaan pitivät, mutta sama se. Kaikesta etsinnästä huolimatta ei kuitenkaan auttanut muu kuin luovuttaa ja odottaa suosiolla marraskuulle. Sitten muotit vielä unohtuivat hyllyyn pariksi kuukaudeksi, mutta nyt ne ovat päässeet vaativaa virkaansa suorittamaan. Teretulemast tarpeille vaan, enää ei eksyillä!

Niin ja teretulemast myös uusille lukijoille, kiva kun ootte löytäneet tänne!:)

I finally finished the job of putting these guys on our bathroom door. I wanted to have them there, because we have two similar doors in our hall, one leads to bathroom and the other one outside. Every now and then some of our guests have been hesitating which door to open to get to the toilet. Then I imagined the worst case scenario: what if for example some overnight guest is so tired that he/she accidentally ends up pooping in the staircase? This oh-so-very-likely incident had to be prevented as well as possible.

I didn't want to put a duck sign or anything like that on the door to mark it though, so I kept on thinking. Then, in the middle of the warmness of August I came up with the gingerbread cutters. Obviously it wasn't the high season for those products, so even after searching from all the stores I could think of, I still hadn't found them. Eventually I gave up and waited until November. Then I forgot them on the shelf for a couple of months but there they are now, finally doing their tough job!



8.1.12

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Kato äiti, lautanen on tyhjä! - Look, mum, the plate is empty!

Jos haistat savua, niin se on vain mun korvat. Yritin noin 30 kertaa saada bloggeria tajuamaan, että oon kääntänyt tän kuvan oikeinpäin. Käänsin ja väänsin kaikilla erilaisilla kuvanmuokkausohjelmilla, tallensin ja latasin uudestaan. Ei mennyt perille. Joten tämän päivän postauksessa ilmainen niskajumppa kaupan päälle!

Olin muutenkin suunnitellut etukäteen, että otan rennosti ja nautin tänä viimeisenä äippälomapäivänäni. Täällä on kuitenkin hoidettu todella kipeää pikkumiestä viimeiset kolme päivää, eli se siitä. Räkä valuu solkenaan, kaveri yskii pahemmin kuin vuosikymmeniä tupakoineet ja kuume hujahtaa öisin tähtitieteellisiin lukemiin. Ja juuri kun me oltiin saatu tuon elohopean paino edes vähän parempiin lukemiin, on tähän tautiin kuuluneet oksentelu ja ripuli varmasti taas pudottaneet meidät lähtöviivalle. Argh.

Tästäkin postauksesta piti siis alunperin tulla jotain ihan muuta kuin raportti sairastuvalta. Ehkä jokin haikea muistelo viimeisistä yhdeksästä kuukaudesta.. No, näillä mennään nyt ja katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Ja ylihuominen. Ja... Huihai.

If you smell smoke, it's just coming out of my ears. I tried hundred and ten times to flip that picture, but Blogger just won't get it that it's supposed to be other way. So together with today's blog post you'll get a free neck exercise as well.

I had planned to just relax and take it easy on the last day of my maternity leave. Well, it didn't quite go that way because the little man has been sick for a few days. His nose is running non-stop, his cough sounds worse than a smoker's and fever gets really high especially during the night. And just that we got his weight up a bit closer to what it should be, all the throwing up an diarrhea have probably put us back to the starting point. Argh.

This blog post was supposed to be something far from a report from the sickhouse. Maybe something about my memories of the past nine months. But this is what it turned out to be instead..  Let's see what tomorrow brings. And the day after tomorrow. And.. Oh my.


6.1.12

Uutta ja ihmeellistä


Meillä on viime päivät mööpleerattu huonejärjestystä uusiksi ja hommattu yksi sänky lisää. Syystä että: eilen meille muutti kolmeksi kuukaudeksi au pair pikkumiehelle. Hassua, jännittävääkin. Mutta samalla myös mielenkiintoista! Ja tuntuu jotenkin helpommalta palata sorvin ääreen, kun tietää, että tuo vielä niin pikkuruinen poikamme saa vielä olla kotona.

During the last few days we've been moving furniture around and also bought one extra bed. The reason is the au pair for our little man who just moved in yesterday. Funny and exciting. And very interesting as well! I also think it's a bit easier to return to work knowing that our still so small boy gets to stay at home for a few more months. 

4.1.12

Hujan hajan


Jos kyläpaikkaan omien tavaroidensa levittäjille olisi olemassa kilpailu, veikkaan että tämä porukka kolkuttelisi kärkisijoja. Kyllä me kahden ihmisen kamppeet saatiin vielä jotenkin pysymään kasassa, mutta tuon kolmannen osapuolen tulo kuvioihin sai tilanteen riistäytymään käsistä. Kun kotiinlähtöpäivä koittaa, teemmekin sitten sen kuusitoista rundia ympäriinsä ja keräilemme omaisuuttamme. Ja silti jotain aina jää, vaikka miten luulee kurkanneensa joka nurkkaan. Mikä kumma siinä on!? Tälläkin hetkellä kusti polkee pohjosesta tännepäin laukussansa itkuhälyttimen ja miehen telefoonin laturit sekä poikasen toppatakki, jonka jo hetkisen kerkesin pelätä kadonneen ihan kokonaan. Olisikin siinä ollut kaikki, mutta ei. Jo puolivälissä tuota parin viikon reissailuamme saatiin muiden matkaajien mukana yksi kassillinen kotipuoleen unohtunutta tavaraa.. Vielä ei kuitenkaan uskalla täysin henkäistä, koska laukkujen purkaminen on vielä vähän kesken, eikä jokaista tavaraa ole välttämättä tähän mennessä osannut kaivata. Katsotaan siis, mitä kaikkea muutakin pääsee vielä postin kuljetettavaksi..

Onko teillä aina tavarat perillä ollessakin yhtä säntillisesti laukussa kuin kotoa lähtiessä, vai löytyykö muitakin levittäytymisen mestareita? En tiedä auttaako tähän muu kuin muuttuminen yleensäkin järjestelmällisemmäksi ja siistimmäksi. Eli todennäköisesti tilanne ei tule tästä muuttumaan ainakaan kovin nopeasti.. Vai onko teillä järjestyksen mestareilla heittää joku hyvä vinkki tähän väliin?

Paitsi tajusin just, että kyllähän me oikeasti vieraissa paikoissa aika hyvin saadaan pidettyä pakka kasassa. Ehkä vika onkin siinä, että "liian" tutuissa paikoissa (omissa lapsuudenkodeissaan) elää vapaammin, eikä niin kiinnitä huomiota siihen, mihin tavaroitaan laskee.

It's unbelievable how we manage to spread our stuff around at the places we are staying overnight. When it was just the two of us we were able to keep our things organized on our trips but when the third party stepped into picture the whole thing got out of control. These days, when it's time to leave, we have to go around the house for at least ten times to locate all our belongings. And no matter how thoroughly you think you've looked, always some things will be left behind. Even at the moment the postman is carrying a bunch of our stuff we left to my parents place at Christmas time..

Do you always have all your clothes and stuff as neatly in the suitcase as when you left home, or are your belongings also all over the place? I don't know if there's another cure to this than to just learn to be neater and more organized in general. So I don't think things are going to change, at least not very quickly..

2.1.12

Matti Myöhäsen muistelot






Viime vuonna tapahtui paljon hyvää. Paljon asioita ensimmäistä kertaa. Muutettiin uuteen kotiin, ensimmäiseen, jossa oikeasti on tilaa useammalle kuin yhdelle ihmiselle. Vietettiin ensimmäistä vuosipäiväämme avioparina. Oltiin ensimmäistä kertaa Prisman lastentarvikehyllyillä, täysin pallo hukassa (onneksi oli ekspertti matkassa tai tyhjin käsin olis palattu kotiin. Kiitos vain, systeri!). Maaliskuussa syntyi sitten tuon haahuilun syy, ensimmäinen lapsemme. Jota luonnollisesti seurasi kokonainen liuta asioita ensimmäistä kertaa. Kyllähän te tiedätte, ne ekat pissit ja oksennukset päälle, eka hymy, hammas, pyörähdys selältä mahalle... Tuossa vauvahuumassa ja hormonihuuruissa menikin aika iso osa vuodesta.

Kun ilmat sitten syksyllä kylmeni, päädyin sattumalta, ehkä toista kertaa (!) elämässäni lukemaan jonkun blogia. Innostuin niin paljon, että päätin koittaa, miten homma sujuisi itseltäni. Niin vain kaikista itsekriittisyyspuuskista huolimatta kirjoitan edelleen ja tuntuu, että olenpa ehkä löytänyt vihdoin sen oman juttuni.

Tänä vuonna on tiedossa taas paljon uutta ja ihmeellistä, kun palailen ensi viikolla työmaalle. Ensimmäistä kertaa äitinä. Katsotaan kumpi itkee enemmän, minä vai poika.. Toivottavasti ensi vuosi on myös hyvä sellainen ja toivottavasti minulla on jatkossakin aikaa tälle blogeissa roikkumiselle.:)

Hyvää alkanutta vuotta kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!